,

Priidun tarina – en pelkää haasteita!

Priit on yksi näistä ihmisistä, joka ei aluksi osannut sovittaa yksipyöräistä tasapainoskootteria osaksi elämäänsä. Hänen perheeseen kuuluu neljä aikuista lasta. Vanhin niistä kiinnostui jossain vaiheessa yksipyöräisestä tasapainoskootterista. Tämän ansiosta nousi myös Priidun kiinnostus.

Priit, muistatko, milloin näit tai kokeilit yksipyöräistä tasapainoskootteria ensimmäisen kerran?

Sanoisin, että muutama vuosi sitten, kun kaverini tällaisella kulki. Taisin päästää jopa kokeilemaan, mutta aluksi yksipyöräisellä kulkeminen vaikutti hyvin hankalalta. 

Muistatko, miltä yksipyöräinen vaikutti silloin ja miltä nyt?

Ennen kun näin yksipyöräistä fyysisesti, olin selaillut näitä netissä. Yksipyöräinen vaikutti taas joltain kiinalaiselta keksinnöltä, joka näytti olevan täysin hyödytön. Nykyään olen sitä mieltä, että kyseessä on erittäin käytännöllinen, erikoista ajokokemusta tarjoava, kulkuväline. 

Tätä käyttäessä ovat kädet vapaana, jolloin voi vapaasti pitää puhelinta tai sateenvarjoa. 

Mikä sai sinut kokeilemaan sähköistä monopyörää?

En pelkää haasteita, ja viime vuonna oli kaverilla sellainen pyörämatkalla mukana, joten päätin silloin kokeilla. 

Miten opit tällä kulkemaan ja kauanko siinä kesti?

Alku oli vaikeinta. Puolen tunnin jälkeen alkoi väsyttää ja pystyin menemään enintään 10-20 metriä. Seuraavana aamuna onnistui jo paremmin, pääsin jopa 200 m etäisyydelle. Kyytiin nouseminen ja kääntyminen olivat vaikeimpia opetella. Siitä se kuitenkin lähti rullaamaan. 

Osaatko kertoa vinkkejä muille aloittelijoille?

Se on paljon helpompi kuin pyöräily tai uinti. Koita muistella, miltä tuntui ajaa pyörällä ensimmäistä kertaa, miten hankalaa tasapainon löytäminen oli. Luultavasti et pysty muistamaan tätä, koska nyt se on erittäin helppoa. Yksipyöräisen kanssa on sama juttu – alussa et ymmärrä, miten sillä liikkua, myöhemmin tuntuu niin helpolta, ettet edes ymmärrä, miten alussa oli vaikeaa. 

Osaatko kuvailla yksipyöräisellä liikkumisen eri tasoja? 

Aloittelija, joka ei vielä pysty kääntymään haluamaansa suuntaan tai menettää tasapainon itsestään. Tämä vaihe menee ohi nopeasti. Takaperin liikkumista, hyppäämistä ja ajoa portaista alas ei välttämättä edes opita – nämä kuvaavat edistynyttä liikkujaa. 

Millä tasolla itse olet?

Keskitasolla, vaikka osaankin mennä takaperin ja ylittää reunakiviä. 

Millä tavalla käytät yksipyöräistä tällä hetkellä?

Lähinnä kaupungissa liikkumiseen, töistä kotiin ja päinvastoin. Joskus matkustan junalla Tarttoon, silloin otan aina tasapainoskootterin mukaan. Virossa ei ole yhtäkään kaupunkia, joka olisi liian iso yksipyöräistä varten. Kaikkialle pääsee hetkessä. 

Osaatko sanoa, paljon liikut kuukaudessa tai vuodessa?

Opettelin yksipyöräistä käyttämään vasta kesällä, joten on hankalaa sanoa, paljon vuodessa tulisi yhteensä kilometrejä. Kuukaudessa noin 100-200 km.

Mitä perheesi ajattelee tästä?

Puolisoni hieman murehti, kun vasta opettelin kulkemaan tällä. Mutta kun täytin 50 vuotta, sain lahjaksi Kingsong 16S yksipyöräisen tasapainoskootterin.